Arvioita

Helsingin Sanomat 3/2014, Mari Koppinen
Sväng on niitä suomalaisia kansanmusiikkiyhtyeitä, joilla riittää jatkuvasti kysyntää myös ulkomailla. Yli kymmenen vuoden ikään ehtineellä huuliharppukvartetilla on ystäviä pitkin Eurooppaa ja aina Japaniin asti.
Vaikka menestystä on tullut, nelikko ei ole tinkinyt luovasta hulluudestaan ja musiikillisesta hauskanpidosta piiruakaan. Siitä on todisteena viides levy Karja-La.
Levy on kertakaikkisen rakastettava. Se on yhtä aikaa vekkulisti tanssittava ja toisaalla syvästi koskettava.
Moniarvoisempaa kokonaisuutta saa hakea. Karja-La lähtee liikkeelle ehdalla Balkan-menolla, sitten kuljetaan rikas kierros tangon kautta Pohjolan erilaisiin perinteisiin, kuten häämarssiin, polskaan ja mainioon jepualaisen viuluperinteen hyppymenuettiin.
Hyvän kansanmuusikon tuntee siitä, että soitto menee jalan alle – eli saa tanssimaan. Svängissä ei muunlaisia soittajia olekaan. Nelikko Eero Turkka, Eero Grundström, Jouko Kyhälä ja Pasi Leino puhkuu energiaa ja tanssillisuutta yksinkertaisimpaankin teemaan.
Rikas on myös levyn kirjallinen osuus. Kansi kannattaa lukea tarkasti, sillä sävellysten taustat kerrotaan poikkeuksellisen hienosti.

Tylsää ei näiden pelimannien elämä ainakaan ole! Esimerkiksi avausraita Schengenin esittelyssä Grundström muistelee ostoskeskuksen edessä kuulemiaan huimia romanialaisia katusoittajia ja omia katusoittaja-aikojaan.

Aivan erityislaatuinen tilaisuus on ollut Eero Turkan ja hänen bulgarialaisen vaimonsa riehakas hääjuhla Bulgariassa, niin monta laulua siitä on ammennettu.
Hilpeiden tunnelmien jälkeen kaikki muuttuu Kyytiläisen myötä. Kappale perustuu tositarinaan Jouko Kyhälän isän isoisästä, joka oli sisällissodan aikaan kommunistinen kansanedustaja, sekä äidin isoisästä, joka oli valkoinen maanviljelijä.
Sattui niin, että kyseinen maanviljelijä oli mukana kyyditsemässä kyseistä kansanedustajaa. Kansanedustaja päätyi Neuvostoliittoon, kolhoosiin ja lopulta vankileirille, jossa sitten kuoli.
Kaksi sukupolvea myöhemmin näiden sukujen nuoret päätyivät naimisiin.
Kyhälä omistaa kappaleensa ihmiselon mielettömyydelle ja vanhempiensa rohkeudelle uhmata historian taakkaa. Kuulija nieleskelee.

Ja vaikka ei tarinaa tietäisikään, Kyytiläinen liikuttaisi silti, niin tolkuttoman kaunis on yksinkertaisen teeman varaan rakentuva surumielinen laulu.
Nieleskely ei tästä enää hevin laannu, kun seuraa vielä levyn loppunousu, Eero Grundströmin suuriin mittoihin nousevat sävelrunoelmat Impivaara ja Karja-La.

Helsingin Sanomat
Pirkko Kotirinta
…Taitavien soittajien otteessa huuliharppu kasvaa ohi ja yli simppelin maineensa, ja kun soittajia on neljä, sointi venyy vaikka mihin. Välillä on vaikea uskoa, ettei mukana ole muita instrumentteja kuin huuliharppuja – hevisäröjä tuottavaa vanhaa putkilaitetta ei lasketa.

London Evening Standard (*****)
Simon Broughton
A Finnish harmonica quartet! They might sound like a novelty act, but Sväng are writing and playing music that’s surprisingly strong on melancholy and pathos.

Of course, there’s also a great sense of humour and enjoyment in the extraordinary sounds that they bring out of an undervalued instrument – although the word harmonica rather undersells the large bass instrument and chromatic models they’ve developed.

They also write some pretty catchy tunes. Like most of the musicians on the inventive Finnish folk scene, the four members of Svang – Jouko Kyhala, Eero Grundstrom, Pasi Leino and Eero Turkka – have come out of Helsinki’s Sibelius Academy. It’s probably safe to say they’re the world’s leading mouth-organ ensemble.

Songlines Magazine #51 ”Top of the World” ehdokkuus
Chris Moss: The idea of a harmonica quartet probably fills most people with shudders anticipating a bad case of Dylanitis. But the opening track of their second album, ‘Haidukka’, begins with haunting strains that hark back to Sergio Leone’s Once Upon a Time in the West. Then a riff that would sit happily in a klezmer song takes over as the four mouth organs – bass, chromatic and diatonic are all used – kick off a lively dance. Trains come to mind, though the album title and cover suggest we are on a mad, merry, manic road trip. Most tracks are slow-paced, intricate and meditative – or at least as far as the harmonica squeal allows.
Sväng were founded in 2003 by Jouko Kyhälä, who has a PhD in harmonica from the Sibelius Academy in Helsinki. His three Scandinavian bandmates are respected mouth-musicians with a talent for, among other things, overbending – blowing or sucking so hard that you get a new sound – and they explore the entire chromatic scale. At times, the envelope is really pushed. The fifth track, ‘Kua Kua Kome Kiki?’ has amazing high notes, and turns around a beautiful rhythm that could be an English folk round or even alt country from the US. It’s weird as hell, and quite brilliant.
A hit at WOMEX 2007, Sväng will thrill fans of experimental and ambient music. This is a wonderfully original album and while my first impulse was to shelve it as one for the purists or oddballs, it has all the appeal of really good pop music at its heart.
fRoots Magazine
Andrew Cronshaw The Finnish harmonica rascals Sväng return with Jarruta, making mighty sound that it might be hard to believe all comes from mouth-organs. The pounding, tuba-punching bass end comes largely from Pasi Leino’s bass harmonica, an instrument that doesn’t usually sound acoustically very bassy except at close range, so Leino’s is fitted with close mics. On top of that is Jouko Kyhälä’s Hohner Harmonetta, a rectangular metal sandwich-like object fitted with a matrix of buttons that operate reed-groups as chords, and the smaller and more familiar diatonic and chromatic harmonicas played by Eero Grundström, Eero Turkka and Kyhälä.
Their material here, largely self-written, draws on the music of the Balkans, Finnish Roma, Finnish fiddling, Lucky Luke comics and Japanese anime soundtracks. Their exploitation to the full of the ability of diatonic and chromatic harmonicas to pitch-bend, with usually more than one instrument doing that at a time, gives a wonderfully greasy, slithering feel to the music.
From keeningly, soaringly melancholic through chuggy cartoon perkiness to a churning, menacing fuzz-harmonica transformation of a Finnish Roma song to wide-screen massiveness, the playing and arrangements are works of brilliance.
So much more than just a smart idea in ironic big suits, this is a unique combo, not just among harmonica band but anywhere.

Helsingin Sanomat, Pirkko Kotirinta

”Sitten folk-aikojen huuliharppu on päässyt pahasti pölyttymään, pitkään. Pelimannijuhlillakaan turpahöylää ei enää kauheasti kuule – onneksi, sanoo siellä muutama. Sväng pakottaa kyllä nyt tarkistamaan asenteet.
Taitava neljän miehen yhtye pyörittää tutunkin materiaalin uuteen uskoon komein sovituksin.Se onnistuu soittamaan huuliharpulla uskottavasti niin kimurantteja romanialaisia tahtilajeja kuin ruotsalaista hamboa, maanmainioista amerikanreeleistä puhumattakaan – ja kuulostamaan Svängtime ragissa paikoin liki trumpetilta, pikku tempuin.
Svängin solistisia osuuksia puhaltavat ja imevät erilaisilla kromaattisilla ja diatonisilla huuliharpuilla Eero Turkka ja Eero Grundström. Jouko Kyhälä tuo muhevuutta harvinaisella Harmonetta-sointuharpulla. Homman kruunaa Pasi Leino melkein yhtä harvinaisine bassohuuliharppuineen.
Leinon hienosti tyylittelevä osuus korostuu jazz-humppien makeina takapotkuina ja sitten aivan toisin tavoin Unto Monosen Sateeen tangossa ja haikeassa venäläisvalssissa Muromskin tiellä.
Eero Turkka soitti valssin perinteisellä diatonisella Echo-harpulla, sillä sellaisella, jota sävellajien mukaan on käänneltävä soiton aikana ja jossa on aivan oma väärentämätön väräjävä klanginsa.
Turkan soitto on täynnä nautittavia nyansseja, omaa fraseerausta. Ja sama pätee koko yhtyeeseen.
Nimi kannattaa painaa mieleen ja olla kuulolla: Sväng.”

CDbaby
”Suddenly the harmonica just became the greatest instrument in the
history of folk music. This is one of those albums that you just have
to hear to grasp- but if you need some encouragement to click on that
button, this harmonica band plays high-octane works drawing from
Swedish hambo, old-time fiddle music and rags- and even more
impressive, zesty traditional Balkan folk with all the virtuosity and
embellishment you would hear in a standard ensemble. Absolutely packed
with energy, overflowing with zest and fire, this group really means
what they play- and with much of the album being original pieces
composed by the band members, there is no shortage of innovation. An
entertaining kick in the pants for all. ”

Lue lisää CDBaby:n sivuilta.

Nöjesguiden 3/2005

Arttu Tolonen

”SVÄNGAA KUIN HIRVI
Sväng on huuliharppukvartetti.
Se ei tarkoita, että bändissä on neljä hapsutakkista partasuuta, jotka kilpaa huudattavat blues-harppujaan, once more without feeling! -tyyliin.
Svängistä löytyy sen sijaan neljä pukuihin pukeutunutta nuorta miestä, joista yhdestä tulee Suomen ensimmäinen huuliharpputohtori. Orkesterissa soitetaan kaikille fiilistelijöille tuttujen Marine Band-tyylisten harppujen lisäksi kromaattisia harppuja, sekä todella harvinaista rautaa, kuten Harmonetta-sointuhuuliharppua ja bassohuuliharppua. Eikä ohjelmisto koostu blues- tai bluesrock-klassikoista, vaan aivan muusta.
Uudella levyllään huulipumppu on parhaimmillaan, kun se käy tangojen ja balkanilaissävyjä omaavien revittelyjen kimppuun. Jampparaleele, Lelita Ioanna ja Moara pistävät tanssijalan vipattamaan ja Monosen Sateen Tango tuo tipan linssiin. Jos suunnittelet klubi-iltaa, voisit harkita Svängiä esiintymään – jottei orkesteri ukkoutuisi etnomusiikin gettoon ja istumapaikkasaleihin. Bändiltä taipuu yhtä suvereenisti myös amerikkalainen old time -meininki ja suomalaiskansallinen hilipatihei-osasto.
Bassohuuliharpun käyttö on orkesterissa oikea ilmestys. Vuosia sitten Dirty Dozen Brass Band muutti yhtä totaalisesti käsitykseni tuubasta. Eipä olisi uskonut, että huuliharppukvartetin soundi voi olla näin muhkea ja funk.”
HIFI-lehti 2/2005

Tarja Kupias

”Suomalaiset keksivät mitä kummallisimpia bändikokoonpanoja, joista tulee yleensä mielettömän suosittuja ulkomailla. Ennustan hillitöntä menestystä myös Svängille, jossa ei ole muita soittimia kuin neljä huuliharppua! Uskottava se on, vaikka levyä kuunnellessa voisi vaikka vannoa että joukossa on vähintään haitari, basso ja klarinetti…”
Voima 1/2005

Timo Forss

”HUULIHARPPUKVARTETTI Sväng imee ja puhaltaa erikokoisia metalliesineitä hurmioituneella vimmalla. Kromaattisin ja diatonisin harpuin tulkitut melodiat vaihtelevat balkanilaisista rytmi-ilotteluista suomalaisiin kansansävelmiin. Mukaan mahtuu tyylikkäästi versioitua Ismo Alankoa ja Unto Monosta. Bassohuuliharpun ja sointusoittimena toimivan harmonetan komppi mahdollistaa monimutkaisetkin jazzharmoniat. Solistit Eero Turkka ja Eero Grundström hallitsevat improvisaation. Svängin otteessa on äkkiväärää huumoria, joka kääntää kuulijan sympatiat puhkujien puolelle.”

Scott Stevens (Spin the Globe)

Sväng, the record label says, ”is a refreshing and uplifting new phenomenon in the genre of harmonica bands.” Frankly, I was unaware that harmonica bands had earned their own genre, but I’ll leave that point to the experts. The point of this CD is to spread what I can only describe as wonderful and surprising music. The quartet begins with a slightly dissonent rising tone that leads to ”Jampparaleele,” a bouncy tune that sounds like an accordion being pulled in four directions at once. Then the tango melancholy of ”Kaipaustango” with a completly different tone, grounded by a low, low bass harmonica. Then, when the swing of ”Saaren Erakko” kicks in, any last suspicion fades that this is just a novelty band. Playing chromatic, diatonic, harmonetta, and bass harmonicas, Sväng achieves a balance and richness you might not expect. They move seamlessly from originals to traditional Romanian, Finnish, Russian, and Swedish tunes, even the American ”Sandy Boys and Hangman’s Reel.” Sväng seems to cultivate a retro aura, from the sepia CD cover to their songwriting. You’ll find no electronic effects here, and the concluding ”Svängtime Rag” could be the soundtrack to an old silent comedy. If you’re deadset against reedy music, steer clear. But open-minded listeners and harp fans will find a lot to like in this energetic and emotionally rich album.
Sing Out
Mark D. Moss ”Sväng has shown what delightful possibilities abound when the medium of the harmonica quartet finds itself in sophisticated yet fun-loving hands” Sing Out Vol.50 No 2/2006